Home

Eppu salminen lapset

Eppu Salminen ja poika Roope: Emme ole koskaan nähneet

Tuore viiden lapsen isä Eppu Salminen onnensa kukkuloilla

  1. en ja Koirat -yhtyeensä kanssa. Myös Eppua kuullaan ja nähdään bändin Madafakin darra-hitin biisillä ja videolla. Syksyllä Eppu Sal
  2. en: Roope järjestää jo mullekin töitä! Näyttelijä Eppu Salmisen kesään kuuluu laulunäytelmää, perhe-elämää ja juontokeikkoja. Videohaastattelussa Sal
  3. en vahvistaa Iltalehdelle, että ero ja raskaus ovat totta
  4. en on näyttelijä Eppu Salmisen ja stand-up-koomikko Krisse Salmisen isä. Sisarusten äiti on näyttelijä Kaarina Turunen. Eppu elää avoliitossa näyttelijä Riitta Havukaisen kanssa. Epulla on myös poika näyttelijä Minna Turusen kanssa
  5. en on myös näyttelijä. Krisse on näyttelijä-laulaja Roope Salmisen täti. Krisse Sal

Joulukuussa 50 vuotta täyttävä näyttellijä Eppu Salminen nauttii isyydestään. - Helmikuussa tulee taas perheenlisäystä, hän iloitsee Kun on kolme lasta, kyllä siinä hommaa riittää, Eppu tuumii. Perhe vuokrasi kivitalon Korsikan vuoristosta. - Siinä oli lähellä koulu, missä lapset pyöri aika paljon. Oli paljon kivoja naapureita joihin tutustuimme. - Korsikasta tulee ekana mieleen rannat. Meri on joka paikassa kun se on saari, mutta korsikalaisuuden ydin on vuorilla Näyttelijä Eppu Salminen saa kohta viidennen lapsensa. Antoisinta on lasten kanssa vietetty aika, hän sanoo. Sain esikoiseni 24-vuotiaana, mutta en ajatellut, että olenpa nuori. Kohta saan viidennen lapseni 50-vuotiaana, mutta en ajattele, että olenpa vanha. Olen aina ollut ahne elämälle, ja las.. Mä luulin, että Eppu Salminen on naimisissa sen Riitta Havukaisen kanssa. Marcus Grönholmin ja vaimonsa Teresan lapset ovat Jessica, Johanna ja Niclas

Esko Kullervo Salminen (s.12. lokakuuta 1940 Helsinki) on suomalainen näyttelijä.Jo varhaislapsuudessaan Suomen Kansallisteatterin elämänmenoon kosketuksen saanut Salminen on yli puoli vuosisataa kestäneen uransa aikana ottanut taiteellisia voittoja niin traagisten kuin koomistenkin roolien tulkitsijana ja kohonnut yhdeksi merkittävistä suomalaisista näyttämötaiteilijoista Jouko Turkka oli vaativa ja periksiantamaton teatterintekijä ja opettaja. Osa oppilaista sai Turkalta elämänkestävät eväät taiteentekemiseen, toisille jäi hänestä traumoja. kulttuuri 2016 Ylpeä isä Eppu Salminen: Roope järjestää jo mullekin töitä! Näyttelijä Eppu Salmisen kesään. Konsertista Aktin Ylistys. This feature is not available right now. Please try again later Tyttäreni Katariina oli kolmevuotias, kun tutustuin näyttelijä Eppu Salmiseen, jolla oli vuotta vanhempi poika Roope. Meistä tuli hyvin kiinteä perhe, enkä koe olleeni lainkaan pahis. Ajattelen Roopea poikanani, sillä olen ollut läsnä hänen elämässään hänen lapsuudestaan asti

Eppu Salminen ja Kaisa Kuikkaniemi: Joko lapsiluku on täynnä

  1. en oli otettu nelituntisesta hittikimarasta.- Kävin bäkkärillä kiittämässä, ja saimme synttärikakustakin siivut
  2. en pituus oli 1,7 0
  3. en Yle Areenasta. Areena on Suomen suurin netti-tv ja radio. Yle Areenassa on tarjolla radio- ja televisio-ohjelmia, suoria lähetyksiä sekä ohjelmatiedot

Eppu Salminen tanssii Satu Silvon kanssa! - YouTub

Näyttelijä-juontaja Eppu Salminen paljastaa ensi viikolla julkaistavassa kirjassaan uusia yksityiskohtia Teatterikorkeakoulun hulluista vuosista 1980-luvun lopulta. Television Ennätystehdas- ja Tanssii tähtien kanssa -ohjelmista tuttu Salminen kertoo nyt, miksi hän tuolloin joutui pahoinpidellyksi ja kuka hänet pahoinpiteli Eppu Salmisesta kuusi vuotta sitten eronnut Riitta Havukainen: Ajattelen Roopea poikanani Äitipuolelle helposti tarjoiltavaa pahiksen roolia Riitta Havukainen ei tunnista. Hänen ja Roope Salmisen välit ovat olleet koko ajan hyvät, myös sen jälkeen kun Riitan ja Roopen isän Eppu Salmisen uusperhe hajosi Istuin vuonna 1994 dublinilaisen teatterin katsomossa irlantilaisen ystäväni kanssa. Sali oli täynnä. Lavalla valokeilassa oli pöytä ja drinkkilasi. Niiden ääressä istui vakavan oloinen nuorimies. Hän alkoi kertoa meille tarinaa omasta elämästään, tapahtumista pienessä. Ikäisilläni lapset lähtevät kotoa, mutta minä yhä jatkan pienten kanssa puuhailua. Teksti Hannu Koskela Kolmivuotiaana asuin kerrostalon ylimmässä kerroksessa, josta kerran laskeuduin yksin rappuset alas

IS: Vauva tulossa - Eppu Salminen 50-vuotiaana viidettä

Eppu Salminen was born on December 10, 1965 in Lahti, Finland as Jarmo Juhani Salminen. He is an actor and writer, known for Alamaailma Trilogia: Vanki (2010), Vares - Uhkapelimerkki (2012) and Vares - Sukkanauhakäärme (2011) Riitta Havukainen, Actress: Fakta homma. Riitta Havukainen was born on April 2, 1955 in Lahti, Finland as Riitta Marja Havukainen. She is an actress and writer, known for Fakta homma (1987), Harjunpää ja heimolaiset (1995) and Fakta homma (1986). She has been married to Eppu Salminen since 1994. They have two children Katso Fakta homma - Jakso 2: Oisko vallan Bodom Yle Areenasta. Areena on Suomen suurin netti-tv ja radio. Yle Areenassa on tarjolla radio- ja televisio-ohjelmia, suoria lähetyksiä sekä ohjelmatiedot

Eppu Salminen aloitti Teatterikorkeakoulun vuonna 1986. Ensimmäisenä oli vastassa talonmies, joka sanoi: Mä olen nähnyt kun täällä on teetetty oppilailla asioita, joista armeijassa kapiainen joutuisi vankilaan Ikäisilläni lapset lähtevät kotoa, mutta minä yhä jatkan pienten kanssa puuhailua. Teksti Hannu Koskela Kolmivuotiaana asuin kerrostalon ylimmässä kerroksessa, josta kerran laskeuduin yksin rappuset alas Haastattelussa Eppu Salminen Eppu Salmisen tapasin Helsingin Kaupunginteatterin yleisölämpiössä (jossa ei ollut edes valoja, eli haastattelu on tehty hämärissä olosuhteissa) joulukuussa 2013 Katso Ylen aamu-tv - Ylen aamu-tv: Eppu Salminen sukeltaa Charlie Chaplinin maailmaan Yle Areenasta. Areena on Suomen suurin netti-tv ja radio 2000-luvun alkupuolella olin viettämässä ystävieni kanssa juhannusta Saimaan rannalla, lähellä Savonlinnaa. Aurinko paistoi, ja istuin raukeana saunan terassilla. Olin tehnyt aiemmin päivällä vihdan, jonka vartta olin vahvistanut jeesusteipillä. Sillä sai hyvän otteen, jos halusi.

Ylpeä isä Eppu Salminen: Roope järjestää jo mullekin töitä

Päihdekierteeseen joutuneen näyttelijän Minna Turusen äiti on huolissaan tyttärestään Yksityiselämä ((siis Eppu Salmisen) ***Salmisen isä on television tietovisailuista tuttu Reijo Salminen ja äiti Lahden kaupunginteatterin näyttelijä Kaarina Turunen. Stand up -koomikko, näyttelijä Krisse Salminen on Eppu Salmisen sisar

Unto Salminen oli naimisissa isäni tädin Hulda Helana Salmisen (os.Raatikainen) kanssa. Avoliitto kesti Unton kuolemaan saakka. Tätini kertoi minulle Unton olleen steriili ja tiesi Palon olevan poikansa isän. Heidän välillään tehtiin herrasmies sopimus ja lyötiin kättä päälle, joten näin Unto antoi pojalleen oman sukunimensä Eppu on tunnettu nakupelle. Taannoin hän eräässä tv-ohjelmassa pyöräili alasti Amsterdamissa. Kun tempauksesta julkaistiin kuva lehdessä, sukukalleuksien päälle oli laitettu kuvaan iso musta lätkä. - Kaverit sanoivat, että pienempikin olisi riittänyt, Eppu Salminen kertoi. Tänä suvena Eppu Salminen nakuilee Tampereen. Timo Salminen was born on 1952-07-11. if you want a girl frind no matter what age , if you are at school and you see a gril eather behind you or in front of you,beside you and you see her at.

Lapset Katariina, 23. Liitosta fysioterapeutti Jukka Viitasaaren kanssa. Santtu, 18. Liitosta näyttelijä Eppu Salmisen kanssa. Ajankohtaista: Vielä ehtii. Komedian ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterissa 31.10. Ohjelmistossa jatkaa Armi, jossa Havukaisella on päärooli Armi Ratiana. Lue haastattelu ET-lehdestä 16 Sopimus on kaksivuotinen, mutta hintaa Vuorio ei paljasta. Sopimuksen Lauri Markkasen kanssa tehnyt ravintola Hook on profiloitunut urheiluhenkisenä paikkana. Sen omistajakuntaan pienellä osuudella kuuluvat näyttelijä Eppu Salminen ja kiekkolegenda Raimo Helminen

Tällainen on Eppu Salmisen uusi rakas - iltalehti

Näyttelijä, koomikko Krisse Salminen, 39, kertoo Nainen puhuu miehestä -haastattelussa, että hänellä on ollut kolme tärkeää kumppania, joista kaikkiin hänellä on yhä hyvät välit. Äitienpäivänä hän sai kukkia sekä suurelta rakkaudeltaa Georg Riedelin, Staffan Götestamin ja Anders Berglundin säveltämiä musiikkinumeroita ei oikein voi kutsua mieleenpainuviksi tai omaperäisiksi, pikemminkin päinvastoin, mutta Tommi Lindellin johtama orkesteri svengaa hyvin. Toisessa miehityksessä Katto-Kassisena lentelee Eppu Salminen ja Pikkuveljeä näyttelee Antti Timonen. Lue lisä Esko Salminen was born on 1940-10-12. already exists as an alternate of this question. Would you like to make it the primary and merge this question into it

Ohjelma ei ole työllistänyt pelkästään Eppua, vaan tulessa ovat tällä kertaa yhtä aikaa molemmat Salmisen lapset, Eppu ja Krisse Salminen. Heidän isänsä on aikoinaan paljon televisiossa nähty visailujuontaja, Reijo Thilia thalia Salminen ja äitinsä Lahden kaupunginteatterin näyttelijä Kaarina Turunen YouTubessa voit nauttia parhaista videoista ja musiikista, ladata alkuperäistä sisältöä ja jakaa kaiken ystäviesi, perheesi ja koko maailman kanssa Kiitos! Näyttelijä suoritukset sarjassa aivan mielettömän erin omaiset. Eppu Salminen, Miia Nuutila, Tiina Lymi,Pertti Svenholm, Marja Packalén ja Mia Hafrén tekivät hamonsa niin todellisiksi että tietää jo kun heidän seuraavaa työtään katsoo niin jokaisen kohdalla Tahdon asia rooli putkahtaa mieleen

Rekisteröidy. Kirjautumiseen tarvitset henkilökohtaisen Otavamedia-tilin, jonka tunnuksilla pääset kirjautumaan palveluun. Otavamedia-tilin tunnuksilla voit käyttää kaikkia Otavamedian digipalveluita sekä tarkastella yhteys- ja tilaustietojasi Otavamedia.fi:ssä Nykyään Reijo Salminen asustelee edelleen Lahdessa ja tekee juontokeikkoja sekä kirjoittelee lehtiin. Kaupunginvaltuustossakin mies on istunut pitkään. Aikaa kuluu myös lasten seuraamisessa, Salmisen lapset Krisse ja Eppu vetävät yhteistä Ne Salmiset -show'ta MTV3-kanavalla Krisse, Eppu Salminen ja mikäs se tv-visailija salminen olikaan ovat isä ja lapset. Eppu Salminen on naimisissa Riitta Havukaisen kanssa ja Epulla ja Minna Turusella on yhteinen lapsi.. Näyttelijä Eppu Salmisen kuudes lapsi syntyi itsenäisyyspäivänä. lapsi kuudes itsenäisyyspäivä eppu salminen Isä, äiti ja lapset: 16.05.2019 11.30. Osta nyt kirjakaupastamme 7 €:lla kirjailijan Eppu Salminen uusi pehmeäkantinen kirja Lasten ristiretki

Vierailija: Miitta ja Kari Sorvali Aino Seppo ja Esko Salminen Riitta Havukainen ja Eppu Salminen Vilma Melasniemi ja yksi Milonoffien pojista, se Käenpesä-poju Kristiina Halkola ja Eero Melasniemi Merja Larivaara ja K-P Toivola (ollako vai eikö olla) Sari Mällinen ja Erkki Saarela Eppu Salminen ja Antti Parangon rytmiorkesteri esittävät Eppu Normaalin tuotantoa vuosien varrelta perjantaina 12.8. klo 22.00 Kulttuuriravintola Kivessä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Eppu goes Eput Eppu Salminen (laulu) Bändi: Antti Paranko (kapellimestari) Aleksi Aromaa Lauri Malin Marko Karhu Jaa FacebookissaJaa Twitteriss @FLOTUS is as beautiful on the inside as she is on the outside. There is great love in her heart for the children & this country. We are extremely proud to have her as our First Lady

Tiesitkö että nämä suomalaisjulkkikset ovat sukua toisilleen

Lapset ei meinanneet pysyä penkeissään kun koko ajan oli jotakin kivaa tapahtumassa ja kaikki piti nähdä. Eppu Salminen ja Mika Nuojua hoitavat molemmat. The latest Tweets from Marjo LiesegangAalto (@marjo_liesegang). #paljasjalkaneturkulaine. T

Eppu Salminen kokkaa mummon färssiä Juhlavuoden kunniaksi aikuisiksi kasvaneet lapset äänestivät elokuvajuhlien lasten lauantainäytösten sisällön

Cassette duplication and vinyl pressing plants located in Helsinki, Finland. They were founded in the first half of the 1970's and were owned by the Finnish television network MTV Oy (formerly known as Oy Mainos-TV-Reklam Ab) Miten tähän kaikkeen liityy sitten mm. Tage Erlander, Per Albin Hansson, kansankoti, Carola Häggkvist ja Lordi, kissa-ja pähkinäallergia, sotaveteraanit, Bo Kaspers Orkester, Lasse Pöysti, Allsång på Skansen, Mikael Andersson (Taisto Oksanen) ja ruotsalainen laajennettu empatia sekä nelituntinen keskustelu siitä, vähennetäänkö kahvittelukulut suoraan palkasta vaiko ei Koko uransa ajan Esko Salminen on puhunut lämpimästi isästään Unto Salmisesta. Myöskään muut osapuolet eivät koskaan ole julkisesti käsitelleet asiaa. Olipa Tauno Palon osuus asiassa mikä hyvänsä, Esko-pojan kasvatti Salminen Eppu Salminen riemastuttaa tänäänkin hilpeässä kesäkomediassa Aatamin puvussa ja vähän Eevankin Esitykset klo 14 ja klo 18. Laivat lähtevät tuntia ennen esitystä. Lipunmyynti Hopealinjojen lippukioskilla Viikinsaaren lähtöportin vieressä klo 10-17. Puh 041 477 2949

Krisse Salminen - Wikipedi

Juontaja Eppu Salminen: Tervetuloa katsomaan taas ennätystehdasta. Tänään näemme leskirouva Marja Tyrnin apureineen leipomassa ennätysmäärän pipareita minuutissa. Tervetuloa Marja Tyrni! Marja Tyrni: Terve vaan Suomen kansa, nyt laitetaan suut makiaks In Eastern Finland, in Liperi to be exact, Anna-Liisa Ihalainen asks her husband Antti to get some matches from the Ihalainen household. Unfortunately that trip takes a little longer than expected

Jakso 3/10. Tipatonta. Kumman kaa -komediasarja valottaa ruotsinopettaja Annen (Heli Sutela) ja kouluterveydenhoitaja Ellun (Minna Koskela) elämää. Muissa rooleissa mm. Eppu Salminen, Kari-Pekka Toivonen, Susanna Anteroinen, Hannu-Pekka Björkman ja Riitta Havukainen.Telsu.f JP Siilin (Ganes, Hymypoika) ohjaama ja käsikirjoittama tiheätunnelmainen trilleri on jännitystarina Pekka Valinnosta (Petteri Summanen), joka herää pitkästä koomasta kuullakseen, että hänen päässään on konenaulaimella ammuttu naula

Eppu Salminen iloitsee: Viides lapsi tulossa! - Viihde - Ilta

Fakta homma -sarjasta tuttu näyttelijä Riitta Havukainen elää niin sanotusti uutta nuoruutta. Riitan ja hänen ex-puolisonsa, näyttelijä Eppu Salmisen lapset ovat muuttaneet jo omilleen. - Elän iloista sinkkutytön elämää. Poikani Santtu on parhaillaan reppureissaamassa Aasiassa ja. Katrinan lapset ovat tarinassa tietysti isossa roolissa, kukin omalla luonteellaan, välillä isänsä lailla maailman merillä, välillä kotikylänsä tiloilla renkinä tai äitinsä apuna. Köyhistä oloista eivät kaikki pääse ponnistamaan, mutta Katrinan lapset, etenkin vakavamielinen Einar kohoaa vähitellen kapteeniksi asti Tulevat kotimainen fiktio -ohjelmat. Äänet kateissa. Kausi 3, 7/25. Scorpion joutuu uudenlaisen ongelman eteen, kun FBI ei päästä kansalaisuuspäätöstä odottavaa Walteria osallistumaan itsensä presidentin määräämään tehtävään hakkereiden yrittäessä manipuloida Yhdysvaltain presidentinvaalien tulosta toimiaan jollain tavalla, kuten että he ovat rikoksentekijöinä vain uhreja, että lapset olivat aktiiveja aloitteentekijöitä jne. Aivan tyypillistä mielestäni etteivät näe tehneensä mitään väärää eivätkä ota selkeää eroa lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön vaan homma on silkkaa selittelyä ja muitten syyllistämistä Pasanen, Leena: Daktarin lapset Suomen Lähetysseura 2000. Luettu 16.8.2011 yhdessä. Luin tämän itse kolme vuotta sitten, mutta nyt luimme kirjan yhdessä, siis O. luki ääneen ja minä kuuntelin

Roope Salmisen Eppu-isä seuraa tarkasti lapsensa menestystä

Jakso 6/10. Ammatinvalintaa. Kumman kaa -komediasarja valottaa ruotsinopettaja Annen (Heli Sutela) ja kouluterveydenhoitaja Ellun (Minna Koskela) elämää. Muissa rooleissa mm. Eppu Salminen, Kari-Pekka Toivonen, Susanna Anteroinen, Hannu-Pekka Björkman ja Riitta HavukTelsu.f Klemettilän ja Heralan ohella rooleissa nähdään Jonna Järnefelt, Eppu Salminen, Jari Pehkonen, Vappu Nalbantoglu, Matti Rasila ja Juha Jokela. Jos haluaisin olla oikein kliseinen, sanoisin että tämä oli näyttelijöiden juhlaa. Jokainen näyttelijä tuntui olevan parhaassa mahdollisessa iskussaan Jossa jo esi-isät Juovuksissa tottakai Hakkasivat vaimot, lapset, jos ne kiinni sai Perinteisen miehen kohtalon Halus välttää poika tuo En koskaan osta kirvestä Enkä koskaan viinaa juo Muuten juon talon Lumihanki kutsuu perhettä talvisin Vaan en tahdo tehdä koskaan lailla isin Mut kun. Lapset sanoo paljon, ja se, miten se sanoo, patoutuu ja aiheuttaa tulvan. Kirja jopa ui uniini: hätkähtelin hereille, koetin saada kiinni sisäisestä puheestani, joka pulputti levottomana, ja sen ääni kuulosti Navidilta, romaanin yksinpuhujalta. - - Satu Taskinen Lapset Teos 2017 romaani 295 sivua. Lainasin kirjastosta Ihan ekalla harkkaviikolla kaikki tuntu tosi erilaiselta kun mihin Suomessa oli tottunu. Ekoina päivinä pitkälti kattelin ja omaksuin sitä miten täällä työvuorossa toimitaan ja miten tietyt hoitotoimenpiteet hoidetaan, ja ensinnäkin et mitä täällä sairaanhoitajan hommiin kuuluu

Kesällä 2014 Joensuun Aurinkorinteen kesäteatterissa nähdään hauska ja koskettava musiikkinäytelmä Albatrossi ja Heiskanen. Tämä yksi Suomen rakastetuimmista näytelmistä nähdään nyt ensimmäistä kertaa Joensuussa. Pääosaa esittää Eppu Salminen Roope Salminen julkaisi vihjailevan kuvan. Lapset lamaantuvat, kun pelit otetaan pois. Eppu Normaalista julkaistaan kirja - On ollut antoisaa muistella hauskoja sattumuksia. Eppu Salminen: Lasten ristiretki Eppu Reijonpoika Salminen kasvoi teatterissa, istui kuiskaajan sylissä ja toimi myöhemmin nuorisoteatterissa. Hänelle tuli lähes pakkomielteeksi päästä sinne, minne hän ehdottomasti tunsi itsensä ku.. Torey Hayden: Toisten lapset Otava 2006 Luin 2.2.2012 Neljä kaltoin kohdeltua ongelmalasta, neljä koskettavaa selviytymistarinaa. Taattua Torey Haydenia. Koskettava kirja, kuten kaikki lukemani Torey Haydenin kirjat 8.-13.7.2019 International Training Week (opetuskieli englanti) The camp is designed for competitive bowlers. The daily schedule will consist of on-lane practices (3-5 hours/day), theory lessons and other activities

populær: