Home

Maailmanlopun merkit raamattu

21.5.2019 Erkin saama sanoma Suomen rangaistuksesta. Rukoilin Jumalaa, että Hän varjelisi Suomen katastrofilta. Vierelläni ei ollut ketään, mutta ääni kuului: Ei sellaista tarvitse rukoilla, sillä Suomelle on jo määrätty kova rangaistus, jumalattomuuden takia 1. Viimeinen sukupolvi näkee Israelin ennallistamisen. Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat

Profetioita 5 - www

  1. un nimissäni ja sanoen ''
  2. MITÄ RAAMATTU SANOO? 1. Johanneksen kirjeessä mainitulla maailmalla on halu, toisin sanoen haluja, jotka ansaitsevat Jumalan epäsuosion. Siksi kyse ei selvästikään ole itse maapallosta, vaan ihmismaailmasta, joka jättää huomiotta Jumalan ja tekee itsestään hänen vihollisensa (Jaakobin kirje 4:4)
  3. Perehdyttyään tosiasioihin miljoonat ihmiset ovat tulleet siihen tulokseen, että viimeisten päivien tunnusmerkki täyttyy parhaillaan. Kuten tämän kirjoitussarjan kuudesta ensimmäisestä osasta on käynyt ilmi, historia vahvistaa, että Raamattu on erehtymättömien ennustusten kirja

Hoosea 4:3 Raamattu profetoi, että ihmisen synnin tähden maassa asuvat tulevat heikoiksi (sairaudet, äkkikuolemat). Raamattu tuo sen esille, että tämä koskee myös metsän eläimiä, lintuja ja kaloja. Raamattu jopa sanoo, että kalat alkavat katoamaan meristä Jopa Raamattu kuvailee niitä toistuvasti. Koemme toisen napasiirtymän joka alkaa 21.12.2019 ja kestää viikon joka päivä pahentuen, kunnes katastrofit huipentuvat 28. päivään joulukuuta — Tuomiopäivään. Maailmanlopun ajankohta on nyt siis täydellä varmuudella selvillä!!!!!1!! Loppu alkaa 21.12.2019

Matteuksen Raamattu (Attila lisäys ja unohdin sano uusi Raamattu ymmärrys kieli tai koodi on unkari, myös Egyptin hieroglyfit. Toki jos alkupäreinen Jeesus opetus halua nykyisin kuule kanatta oppi unkari kieltä siinä ovat opettajat!) 666 UN the Beast I do not care group and just smile = Asia ei kiinnosta ryhm Onko raamatussa ennustettu, mitkä merkit edeltävät maailmanlopun lähestymistä? Vai tuleeko raamatun mukaan maailmanloppua. Islamissa puhutaan tuomiopäivästä.. Tässä vielä lisäyksenä 2 Tim. 3:1-5 1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. 2. Sillä ihmiset ovat silloin.. Milloin maailmanloppu sitten tulee Raamatun mukaan? Tarkkaan ottaen sellaista maailmanloppua, jota amerikkalaiset elokuvat kuvaavat ei ole edes tulossa. Raamattu puhuu maailmanlopusta jonkin ajanjakson ja asiainjärjestyksen loppuna. Maailma ei suinkaan lopu tämän nykyisen itsekkyyden pilaaman ja sielunvihollisen orkestroiman ajan päättyessä

40 lopun ajan merkkiä Mauno Mattil

  1. Vuoden 1976 loppupuolella Robertson ennusti maailmanlopun saapuvan vuoden 1982 loka- tai marraskuussa. 2. lokakuuta 1984 Jehovan todistajat Yksi Jehovan todistajien maailmanlopun ennustuksista. 1985 Lester Sumrall: Pappi Sumrall ennusti maailman loppuvan tänä vuonna, ja kirjoitti siitä myös kirjan nimeltään I Predict 1985
  2. Raamattu on kokoelma tekstejä, jotka on kirjoitettuna pitkällä jänteellä. Vanha testamentti on muinaisheprealaiseen laulu-/ runomuotoon kirjoitettu viisausten kokoelma tyyliin: Parempi pyy pivossa kuin 10 oksalla. Uusi taas on varsinainen sillisalaatti, kun aikakausien kirjallisuuden muutokset sotkevat tulkittavuuden
  3. Raamattu vastaa tähän ihmisen kyselyyn tulevaisuudesta. Raamattu antaa selvän ja meille tarpeellisen tiedon niin kunkin ihmisen henkilökohtaisesta tulevaisuudesta kuin koko maailmaa käsittävästä Jumalan maailmansuunnitelmasta ja maailman tulevasta kohtalosta. Sanoma Jeesuksen tulosta on myös pilkan aihe
  4. Raamattu kertoo sen, että Hän on lähettänyt Pelastuksensa laivan maailmaan (arkin), joka ei ole käsin tehty, eikä siis pelasta tätä lihaa, kuten Nooan päivinä tapahtui, vaan, että Hän itse Pelastaa Kristuksessa iankaikkisesti kaikki ne sielut, jotka Hän itse katsoo arvolliseksi Hänen tahtonsa mukaan, eikä meidän

Maailmanlopun merkit - Maailmanloppu - Suomi24 Keskustelu

  1. maailmanlopun merkit ilmassa Myös muista Jeesuksen kertomista maailmanlopun merkeistä tulee meille tiedotusvälineiden kautta jatkuvasti tietoja: sotia, levottomuuksia, nälänhätää, maanjäristyksiä, harhaoppeja, eksytyksiä, laittomuutta, kristittyjen vainoja ja rakkauden kylmenemistä
  2. Raamattu tai osa siitä (evankeliumit) on jo käännetty tietämäni mukaan jo yli kahdellesadalle kielelle. Em. Jakeessa sanotaankin, että todistukseksi kaikille kansoille. Se ei tarkoita, että jokaisen ihmisen maan päällä pitäisi saada tarkka selko evankeliumeista. Mutta jokaisen kansan pitää saada siitä tieto
  3. uskon näkemys tuomiopäiväst
  4. Fantasiakirja Raamatusta sitä maailmanlopun ennustusta löytyy. Hölmöt hihhulit uskoo mitä tahansa ja lyövät maailmanlopun ennustuksen varjolla kaiken lössiksi. Jim kanavallahan on pyörinyt maailmanlopun ennustukset ns. 'dokumenttisarja', jossa kaiken maailman hurahtaneet ennustavat maailmanloppua, kyllä on maailma kahjoja täysi
  5. Lisäksi, jos Raamattu olisi täydellinen, virheetön ja ikuista totuutta julkituova kokonaisuus, olettaisi myös pienempien yksityiskohtien kestävän lähempää tarkastelua. Esitetään, että kyseessä on vain käännös- tai kirjoitusvirhe, eli myönnetään epäsuorasti Raamatun todellakin olevan virheellinen ja puutteellinen
  6. Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa. - Roomalaiskirje 15:4 Tässä katsaus tällä sivustolla käytettäviin Kirjoituksiin. Pyhät Kirjoitukset Raamattu tulee kreikan kielen sanasta grammata ja tarkoittaa Kirjoituksia

Milloin maailmanloppu tulee Raamatun ennustusten mukaan

ei siis jumalattomia) eksymästä vääriin profeettoihin ja vääriin kristuksiin juuri ennen Hänen takaisintuloaan (maailmanlopun tärkein merkki). Kun kristitty eksyy, vie se häntä harhaan oikeasta uskosta kuvittelemaan jonkinlaista muuta, kuin mitä Raamattu antaa ymmärtää Profeetan (a.s.w.s.) perinteen mukaan, ylösnousemusta edeltävät merkit, kuten valtava, kanavien ja jokien kasteleman kasvillisuuden lisääntyminen arabimaissa, suhteettoman suuri naispuolisen väestönosan kasvu, moraalisen vääristyneisyyden kasvu, rikokset ja väkivalta, Jumalaksi tekeytyvän Dadzalin (Anti-Kristus) ilmestyminen, ja. Merkit lopunaikoina Puhumme nyt merkeistä, emme ihmeistä. Ihmeitä ja parantumisia kyllä tapahtuu koko ajan seurakunnassa, mutta kun Jeesuksen paluu on käsillä, tulevat esiin merkit. Merkit saavat ihmiset kyselemään: Mitä tämä tarkoittaa, mistä tällainen ilmiö johtuu? Jumala voi käyttää esimerkiksi kuunpimennyksiä merkkeinä Autuas ja siunattu on ihminen, joka näkee nämä merkit. Toinen luennoitsija, Erkki Suhonen, muistuttaa, että luennoitsijoilla voi olla erilaisia näkemyksiä lopun ajoista ja niihin liittyvistä merkeistä. - Luentosarja ei esitä ehdottomia totuuksia, vaan haastaa ihmisiä itse tutkimaan, mitä Raamattu sanoo

Raamattu - jw.or

Tästä huolimatta kristinuskon piirissä on kautta aikojen pyritty ennustamaan maailmanlopun päivämäärää tutkimalla erilaisia Raamatun kirjoituksia. Raamatun Johanneksen ilmestyksen mukaan arkkienkeli Mikael sitä ennen tuhoaa vastustajansa Saatanan Harmageddonin taistelussa. Islaminuskon näkemys tuomiopäiväst Hoosea 4:3 Raamattu profetoi, että ihmisen synnin tähden maassa asuvat tulevat heikoiksi (sairaudet, äkkikuolemat). Raamattu tuo sen esille, että tämä koskee myös metsän eläimiä, lintuja ja kaloja. Raamattu jopa sanoo, että kalat alkavat katoamaan meristä

populær: